Nyt on aika tehdä pikakatsaus takaisin vuoteen 2011!
Tammikuussa olikin Lahden ryhmänäyttely Iiriksen kanssa, ja neito nappasi sieltä EH:n. Tammikuussa jännitimme myös tulevaa Viron näyttelyä, ja hommasin Iirikselle EU-passin ja rokotukset kuntoon.
Helmikuussa agilitytreenit jäivät vähän vähemmille kovien pakkasten takia. Pakkaset olivatkin pahimpiin aikoihin lähemmäs -30 astetta. Helmikuun aikana vierailimme kyllä Hennalla ja Hennakin kävi meillä, joten edes jotain tekemistä oli!
Maaliskuussa olikin sitten Viron kaksipäiväisen näyttelyn aika! Reissu oli aivan mahtava ja se menikin loistavasti kaikilta osin. Iiris sai lauantaina tuloksen ERI4 ja sunnuntaina EH. :D
Huhtikuussa lupailin blogissa mm. mennä Iitan kanssa agilityn mölli/virallisiin kisoihin, mutta tämä ei tullut aikaiseksi koko vuoden aikana. Jos ensi vuonna ottaisin vihdoinkin itseäni niskasta, ja käytäisiin edes jossain möllikisassa? Huhtikuulta löysin tämmöisen kuvan Jalista ja Iitasta. Suurin osa lumista olikin jo sulanut täältä Mäntsälästä noihin aikoihin pois!
Toukokuussa ei sen kummempia tapahtunut meilläpäin. Alla yksi kuva (muistaakseni) toukokuun alulta.
Kesäkuussa olen kirjoittanut blogimerkinnän, jossa kauhistelen Iitan painoa (12kg....). Muistaakseni Iita painoi heinäkuun lopulla jo melkein lähemmäs 14kg, joten jotain oli tehtävä :D Nyt tuo painaa taas sen 12kg, mutta vielä voisi pari kiloa lähteä pois.. Kesäkuulta löytyi tämmöinen hieno kuva.
Heinäkuussa olikin Viron reissun uusinta (Iiris ei tällä kertaa päässyt mukaan :D). Heinäkuussa ostin myös itselleni oman kameran, Nikon D3000, joka on ihan kivasti palvellut tässä kohta puolen vuoden aikana.
Elokuussa ei taas sen kummempaa ollut paitsi Iitan 3v synttärit, ja neito sai hienon kakun syötäväkseen. :D
Syyskuussa jännäsimme tulevaa luonnetestiä! Iitalla oli myös molempien etutassujen ontumista, joka onneksi katosi pois parissa päivässä. Harmillisesti emme vaan päässeet sitten epiksiin kisaamaan.
Lokakuussa oli vihdoinkin luonnetestin aika Helsingissä! Iita saikin hyvin Iitamaisesti +35 pistettä (joka oli hyvä tulos tuolle otukselle!) ja vielä ++ laukausosuudesta. Testi venyi ja venyi ja saimme jännätä miten ehdimme takaisin Mäntsälään ennen kuin Hennan ja Jalin vaihtoyhteys lähtee, mutta onneksi kaikki meni kuitenkin ihan nappiin. Luonnetesti koiran kanssa oli kyllä semmoinen kokemus, jonka haluan vielä uudelleenkin kokea! Lokakuussa oli myös koirien sydänkuuntelut, ja molemmat saivat puhtaat paperit eläinlääkäriltä. :)
Marraskuussa olimme vierailulla Kotkassa, ja reissusta tuli tällainen yhteiskuva napattua.
Joulukuussa täältä jo hetken löytyikin lunta, mutta sitten kaikki suli jälleen pois. Alla vielä kuva joulukuulta!
Blogimme luetuin teksti viime vuodelta oli Viron reissu, osa II + ylälinjajuttua 46:lla sivun katselulla. Kiitos kaikille jotka seuraavat blogiamme ja oikein hyvää vuotta 2012 jokaiselle!





0 kommenttia:
Lähetä kommentti